Rengaspaineen varoitusvalo

TPMS (tyre pressure monitoring system) eli rengaspaineen valvontajärjestelmä seuraa auton renkaiden painetta ja antureiden havaitessa muutoksia, ilmoittaa se niistä kuskille. Alhainen rengaspaine kuluttaa renkaita enemmän, lisää polttoaineenkulutusta ja voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Alhainen rengaspaine vaikuttaa auton käyttäytymiseen jarrutuksessa ja mutkissa sekä saattaa äkkipysähdyksessä aiheuttaa renkaan räjähtämisen. Kun tämä merkki näkyy mittaristossa, on aika tarkistaa rengaspaine ja täyttää tyhjät renkaat. Jos rengas on rikki on se tarpeen mukaan vaihdettava tai korjattava.

Automaattinen rengaspaineen valvontajärjestelmä tuli pakolliseksi kaikissa uusissa autoissa vuodesta 2015, myös Suomessa. Trafi on kuitenkin määrännyt, että Suomessa riittää, kun ensirenkaissa on järjestelmä.

Tämän jälkeen vahdin voi kytkeä pois päältä, kunhan se ei vaikuta auton muihin järjestelmiin, mutta tällöin merkkivalosta ei välttämättä pääse eroon ollenkaan. Katsastuksesta kuitenkin pääsee läpi, vaikka TPMS-valo olisi jatkuvasti päällä.

Trafi katsoi, että Suomessa rengaspaineet pysyvät kunnossa, koska renkaita vaihdetaan säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Rengaspainejärjestelmä voi olla suora (aktiivinen) tai epäsuora (passiivinen). Molemmat ovat Euroopan komission hyväksymiä.

Suora rengasvahtijärjestelmä on nykyaikaisempi. Siinä painetunnistimet ja lähettimet ovat renkaiden sisällä venttiilin yhteydessä, josta ne ilmoittavat auton ajotietokoneeseen renkaassa olevan paineen, rengasilman lämpötilan sekä pyörimisnopeuden. Suora järjestelmä on tarkempi kuin epäsuora paineiden tarkkailu.

Jos autossa on suora rengaspainevahti, asennetaan autoon painetunnistimilla ja lähettimillä varustettuja renkaita. Nämä ovat kalliimpia kuin renkaat, joissa näitä ei ole. Ensiasennusrenkaissa (yleensä kesärenkaat) painetunnistimet sisältyvät hintaan mutta talvirenkaita hankittaessa on oltava tarkkana.

Epäsuora järjestelmä on vanhempi ja se on ollut käytössä monissa autoissa jo aikaisemmin. Epäsuora järjestelmä seuraa renkaiden pyörimisnopeutta auton ESC- tai ABS-järjestelmän kautta. Epäsuorassa järjestelmässä ei ole renkaiden sisällä tunnistimia eli tämän järjestelmän omaavaan autoon voi asentaa tavalliset renkaat.

Mitä TPMS valo tarkoittaa?

Kun käynnistät auton, rengaspainevalon tulisi syttyä pariksi sekunniksi osana järjestelmän tarkistusta. Valon tulisi tämän jälkeen sammua. Jos se ei sammu, on todennäköisesti jossakin renkaassa liian vähän ilmaa.

Vie auto bensa-asemalle ja tarkasta kaikkien renkaiden paineet. Jotkut järjestlemät ovat herkempiä ja pystyvät havaitsemaan pieniäkin paine-eroja, joten pyri saamaan paine mahdollisimman tarkasti valmistajan ohjeiden mukaisesti. Tarkista tämä tieto auton ohjekirjasta tai kuskin puoleisesta ovenpielestä.

Kun renkaissa on jälleen tarpeeksi ilmaa, pysyy valo yleensä päällä hetken aikaa. Kun olet ajanut tovin, tunnistaa ajotietokone, että renkaissa on oikeat ilmanpaineet ja sammuttaa merkkivalon.

Jos valo ei sammu tai se se vilkkuu, järjestelmässä on jokin ongelma, joka kaipaa korjaamista. Jotkut anturit toimivat pattereilla ja ajotietokone sytyttää TPMS valon, kun jokin näistä lakkaa kommunikoimasta ajotietokoneen kanssa.

Voiko autoa ajaa vaikka rengaspainevalo palaa?

Jos valo syttyy ajon aikana, kannattaa renkaat tarkistaa seuraavaksi, kun pysähtyy. Jos renkaat vaikuttavat kaikki olevan enimmäkseen kunnossa, voi ajamista jatkaa mutta paineet pitää tarkistaa seuraavalla mahdollisella paikalla mittarilla.

Yli tai alitäytetty rengas kuluu epätasaisesti ja tarvitsee uusimista tavallista nopeammin. Älä sivuuta rengaspainevaloa, koska jostakin renkaasta voi tasaisesti mutta hitaasti karata ilmaa, kunnes rengas pettää kokonaan.