Auton akun elinikä

Akut ovat monelle kuskille mysteeri, jota ei sen kummemmin ajatella. Akut kuitenkin ovat osa nykyaikaista autoa, jossa monet toiminnot ovat riippuvaisia toimivasta sähköjärjestelmästä.

Akun matalan varauksen tai vanhenemisen huomaa viimeistään silloin, kun se ei enää jaksa käynnistää autoa. Erityisesti kylmällä ilmalla starttimoottori joutuu työskentelemään enemmän auton käynnistämiseksi, joten akun varaustasosta kannattaa huolehtia varsinkin talvella.

Alhainen varaus tai käyttöiän loppuminen voivat aiheuttaa sähkölaitteiden kummallista käyttäytymistä.

Autojen lisälaitteet syövät usein paljon enemmän sähköä kuin akku ehtii lyhyiden kaupunkiajojen aikana latautua. Tällöin kannattaa akkua täyttää lataamalla sitä sähköverkosta akkulaturilla tai ajaa pitempi ajolenkki, jonka aikana akku ehtii latautua.

Se mikä lyhentää akun käyttöikää huomattavasti on, jos akun päästää seisomaan tyhjänä. Akku voi olla pilalla jo yhden kerran jälkeen, kun valot ovat unohtuneet päälle.

Vaikka akku latautuisikin ja alkaisi toimia, joskus pitkänkin latausajan jälkeen, voi sen kyky ottaa varausta vastaan olla heikentynyt. Sen seurauksena kapasiteetti huomattavasti pienempi ja sähkö loppuu siitä nopeammin.



Miksi autossa on akku, jos se toimii polttoaineella?

Alunperin autojen moottorit piti käynnistää käsikammella. Valmistajat lisäsivät autoihin sähköiset käynnistimet, jotka vaativat myös akun asentamisen autoihin.

Akun päätehtävä on auttaa moottoria käynnistymään antamalla virtaa sähköiselle käynnistimelle. Kun käännät avainta virtalukossa ja käynnistät moottorin, latausgeneraattori varmistaa, että akku pysyy latauksessa.

Akku antaa virran myös auton moottorin ohjausyksikölle, sen sytytysjärjestelmälle sekä auton sisätilojen laitteille, jotka tarvitsevat sähköä toimiakseen, kuten radio ja GPS-ohjain.

Akku ja latausgeneraattori

Yksinkertaisesti sanottuna akun tarkoitus on varastoida sähköä. Se käyttää katodia ja anodia sekä happoliuosta muovisessa kotelossa sähkön varastoimiseen, jotta ajoneuvolla on tarpeeksi sähköä käynnistymiseen ja ajamiseen.

Akku itse saa latauksensa latausgeneraattorilta. Jos latausgeneraattori hajoaa tai vioittuu, voi ajoneuvolla ajaa niin kauan kuin akussa on tarpeeksi virtaa moottorin ohjausyksinkön käynnissä pitämiseen.

Kun akusta loppuu virta, sammuu auto. Se ei myöskään käynnisty uudelleen, koska sähköä ei ole käynnistimen toimintaan tarpeeksi.

Jos auton käynnistää kaapeleilla toisen auton avulla, voi se käynnistyä ja toimia jonkin aikaa, mutta mitä todennäköisemmin lakkaa toimimasta hetken sen jälkeen, kun kaapelit irrottaa.

Vaikka autoon asennettaisiin uusi akku, ei ajoneuvo tule lyhyen ajan päästä käynnistymään tai kulkemaan toimivan latausgeneraattorin puuttuessa.

Jos huomaat, että autoa on vaikeampi saada käyntiin voi olla aika viedä auto ammattilaisen tarkistettavaksi. Ennen kuin lähdet vaihtamaan akkua, tarkista autosi latausjärjestelmä. On hyvä tarkistuttaa sekä akku että latausgeneraattori ennen kuin lähdet uusimaan osia.

Miksi akut kuluvat?

Heti, kun akusta purkautuu virtaa, alkavat sen sisällä olevat metallilevyt hapettumaan. Vaikka ajoneuvon akku on suunniteltu käynnistämään auto kerta toisensa jälkeen ja varastoida virtaa latausgeneraattorista, on hapettuminen fysiikkaa eikä suunnitteluvirhe.

Jos insinöörit pystyisivät suunnittelemaan akun, jossa tätä epämukavuutta ei olisi, akut kestäisivät ikuisesti eikä niitä tarvitsisi ikinä vaihtaa.

Lopulta, kun olet käyttänyt akkua auton käynnistämiseen muutaman vuoden, hapettuminen akun sisällä pääsee sellaiseen pisteeseen, jossa akku ei enää lataudu riippumatta siitä kuinka paljon virtaa latausgeneraattori sille syöttää.

Erityisesti kylmä sää kuluttaa akkua. Akku ei yksinkertaisesti toimi yhtä hyvin kylmänä kuin lämpimänä. Auton esilämmitys kylmällä säällä ja talven aikana helpottaa akun, käynnistimen ja sähköjärjestelmän kokemaa rasitusta.

Auton akun keskimääräinen elinikä

Teoriassa akun elinikää määrittää useampi eri tekijä, joista monet harvemmin täyttyvät. Normaalissa käytössä nykyauton akku kestää noin viisi vuotta. Jotta akku pääsee keskimääräiseen elinikäänsä on oletuksena, että akku:

  • läpikäy täysiä latausjaksoja
  • ei altistu äärimmäiselle kylmälle tai kuumalle
  • on kytketty luotettavaan latausjärjestelmään
  • ei anna virtaa lisälaitteille

Useimmat ajoneuvoakut kuitenkin altistuvat yllä listatuille asioille normaalissa käytössä. Talven ja kesän äärimmäiset lämpötilavaihtelut rasittavat akkua käynnistäessä.

Auton käynnistäminen imee akusta hetkellisesti suuren määrän virtaa, jolloin latausgeneraattori käynnistyy sen täyttämiseksi. Lyhyet ajot eivät yleensä takaa, että akku latautuu kunnolla.

Laitteet, jotka ovat riippuvaisia akun virrasta voivat myös lyhentää akun käyttöikää, koska puhelimet, radiot, GPS-laitteet ja ilmastointi vaativat sähköä auton itsensä lisäksi.

Vanhan akun vaihtaminen

Ensiksi pitää valita, minkälaisen akun autoon haluaa. Akkuja on monenlaisia tarjolla ja auton ohjekirjaa sekä ammattilaisia kannattaa konsultoida ennen kuin ostaa uuden akun, jos ei tiedä minkälainen akku kannattaisi ostaa.

Akun valitseminen voi tuntua ylivoimaiselta, koska akkuja on markkinoilla niin monta erilaista. Suljetut, huoltovapaat akut ovat nousemassa suosioon ja ajamassa avoimien, täytettävien järjestelmien ohi.

Lue Autokäsikirjan autoakun ostajan opas ennen kuin suuntaat akkuliikkeeseen.

Erilaisia auton akkuja ovat:

  • Lyijyakut eli nk. märät akut ovat yleisiä akkutyyppejä autossa ja ovat liian painavia moottoripyöriin. Lyijyakut ovat yleensä edullisimpia ja kestävät keskimäärin kaksi vuotta.
  • AGM-akut (absorbent glass mat) ovat kevyitä, koska lyijylevyjen sijaan akuissa käytetään lasivillamattoa. Nämä akut sopivat kevyen painonsa ansiosta myös moottoripyöriin. AGM-akut yleensä kestävät lyijyakkuja pidempään mutta maksavat yleensä myös enemmän.
  • EFB-akut (enhanced flooded battery) ovat ensisijaisesti start-stop-järjestelmän omaaviin autoihin. EFB-akuissa varastointimateriaalina on polyesteriverkko.
  • Litium-ioniakkuja käytetään lähinnä hybridi- ja sähköautoissa, koska niillä on korkea tehon tarve.
  • Geeliakut sisältävät geelimäistä nestettä ja soveltuvat erittäin paljon tehoja tarvitseviin järjestelmiin.



Auton akun käyttöiän maksimoiminen

Akkua huoltaa parhaiten käyttämällä sitä. Suomessa kylmät talvet ovat akulle rankkoja varsinkin, jos auto on aina ulkona. Kun autolla ajaa talvella ja käyttää lämmitintä reippaasti, kannattaa akun varaus tarkistaa säännöllisesti ja akkua ladata aina tarvittaessa.

Lyhyessä ajossa ja varsinkin kylmissä olosuhteissa akku ei ehdi latautumaan. Tarvittaessa autoon voi asentaa ylläpitolaturin auttamaan akun varauksen kanssa.

Akkulaturi on helppo käyttää ja sen saa kiinni normaaliin pistorasiaan. Akkua voi talvisin ladata noin kerran viikossa, jotta varaus varmasti riittää.

Kuinka auton akun kunnon voi tarkistaa?

Auton akun kunnon voi helposti tarkistaa itse. Tähän tarvitaan jännitemittari (tavallinen yleismittari käy hyvin), josta valitaan jännite-asento (V) ja tasajännite (=).

Auton kannattaa antaa seisoa ajon jälkeen noin vuorokauden ennen mittauksen suorittamista. Hyväkuntoinen, käytetty akku antaa yli 12,50 voltin lukeman. Alle 11,50 voltin lukeman antava akku on lähes tyhjä.

Jos akku antaa yli 12,90 voltin lukeman, ei auto ole seissyt kovin kauaa eikä jännite ole ehtinyt laskea latausjännitteen (13,5 – 14,4 V) tasolta. Voit tällöin kytkeä ajovalot ja sisätuulettimen päälle 10 minuutiksi, jonka jälkeen voit sammuttaa ne ja mitata uudelleen.

Jos olet epävarma mittaamastasi lukemasta, voit viedä auton akkuliikkeeseen, jossa akun varaus voidaan mitata tarkasti ja luotettavasti.

Kuinka täynnä auton akku on?

  • Täysi akku – 12,72 V
  • 90% – 12,60 V
  • 80% – 12,48 V
  • 70% – 12,36 V
  • 60% – 12,24 V
  • 50% – 12,12 V
  • 40% – 12,00 V
  • 30% – 11,88 V
  • 20% – 11,76 V
  • 10% – 11,64 V

Akun kunnon tarkistaminen yksin

  1. Avaa konepelti ja kytke yleismittarin musta johto miinusnapaan (-) ja punainen johto plusnapaan (+).
  2. Mittarin näytöllä näkyy jännite, joka yleensä on 11,50 – 12,90 voltin välillä.

Akun kunnon tarkistaminen kaverin kanssa

Auton käynnistyksessä voi myös mitata jännitteen, jos on kaveri apuna. Jännite ei saisi tippua alle 10-11 volttia.

Akun latausjännitteen mittaaminen

Mittaus suoritetaan samalla tavalla kuin yksin tehdessä mutta niin, että auto on käynnissä. Hyväkuntoinen laturi antaa n. 13,5-14,4 V lukeman.

Akun säilyttäminen

Jos akkua säilyttää pitkiä aikoja, kannattaa se säilyttää alle 0-20 celsiusasteessa. Veneakut ovat yleisimpiä akkuja, joita siirretään talvisäilöön kauden päätteeksi.

Jos akun aikoo säilyttää koko talven kannattaa siinä oleva virta purkaa ja varata kerran säilytyksen aikana (n. 6 kk välein, jos sitä säilytetään kauemmin). Nesteakut tulee säilyttää vaakatasossa, koska kallellaan oleminen pitkään ei tee nesteakulle hyvää.