Lain mukaan henkilö- ja pakettiautoissa minimiurasyvyydet ovat kesärenkaissa 1,6 mm ja talvirenkaissa 3,0 mm talvirengaspakon aikana (1. joulukuuta – 28. helmikuuta).
Kesärenkaat
Kesärenkaiden kyky vastustaa vesiliirtoa heikkenee paljon jo kauan ennen kuin renkaaat ovat kuluneet lain sallimaan minimimäärään. Yleisesti voidaan sanoa, että 4 mm urasyvyys on maantienopeuksilla kriittinen piste, jonka alapuolella renkaan turvallisuus etenkin sateella heikkenee selvästi. Koska säätä ei voi valita ja sade voi yllättää milloin vain, on suositeltavaa vaihtaa kesärenkaat uusiin, kun urasyvyys on 4 mm, jotta turvallisuus säilyy ajaessa.
Talvirenkaat
Tavlirenkailta vaaditaan monta erilaista suoritusta. Tavlirenkaiden tulee suoriutua ajosta kaikenlaisissa erilaisissa liukkaissa tilanteissa; lumessa ja jäällä sekä sohjossa ja loskassa. Renkaiden tulisi myös olla käytökseltään ennalta-arvattavia ja mahdollisuuksien mukaan jopa korjata kuskin tekemiä ohjausvirheitä.
Nämä ominaisuudet saavutetaan tekemällä renkaista pehmeät ja antamalla niille mahdollisimman joustavat rakenteet. Talvirenkaissa käytetäänkin pehmeitä kumilaatuja, kuvien palojen runsasta lamellointia sekä kulutuspintojen runsasta uritusta.
Varsinkin etelämmässä suurin osa talviliikenteestä ajetaan paljailla teillä, joten renkaiden pitää myös olla hiljaisia, kestäviä sekä tunnokkaita ajaa – ominaisuuksia, jotka ovat suorassa ristiriidassa liukkaan kelin ominaisuuksien kanssa. Talvirenkaalta odotetaan myös toimintaa laajalla lämpötila-alueella aina melkein kesähelteistä yli -40 asteen pakkasiin asti.
Yksi vaarallisimmista liiketilanteista on sohjoliirto, jossa auton hallinta menetetään kuten vesiliirrossa mutta lumisohjossa, jossa on vettä, lunta sekä jäätä sekaisin. Kuluneet talvirenkaat eivät pysty siirtämään sohjoa tien ja renkaan välistä tehokkaasti, jolloin riskinä on auton hallinnan menettäminen.
Pintakuvion lamelloinnit talvirenkaissa eivät yleensä ulotu kuvion pohjaan saakka, joten pitävyys jäällä ja lumessa häviää kulumisen myötä ja renkaista tulee liukkaammat ajaa. Lain sallimaan minimiurasyvyyteen asti ajetut renkaat ovat vakava turvallisuusriski niin sinulle kuin muillekin tienkäyttäjille. Suositeltavaa on vaihtaa talvirenkaat uusiin, kun urasyvyys on 5 mm.
Jos nastarenkaista iso osa nastoista ovat kuluneet, löysät tai taipuneet, ei nastarenkaillakaan ole pitoa jäisillä ja lumikeleillä. Löysä tai taipuva nasta ei pure jäähän eikä pidä lumessa tai sohjossa.
Nastarenkaista myös irtoaa nastoja käytössä. Nastamääräysten mukaan nastojen määrä renkaiden väillä ei saa vaihdella 25 prosenttia enempää. Eri renkaista irtoaa yleensä eri määrä nastoja ja varsinkin, kun niitä on irronnut paljon, on renkaiden pito vaarallisen heikko.